Trans4mission10

Trans4mission08 - Nuorten aikuisten lähetyskonfferenssi 24.-26.10.2008

Lauantai 25.10.
Tiivistelmiä puheista:


U4mission


(25.10. klo 10)


Moses Parmar: U4mission – Jumala muuttaa sinut ja koskettaa muita



Luukkaan evankeliumin jakeet 4:16–19 kertovat Jeesuksen ensimmäisestä julkisesta esiintymisestä Nasaretissa:
Jeesus tuli Nasaretiin, missä hän oli kasvanut, ja meni sapattina tapansa mukaan synagogaan. Hän nousi lukemaan, ja hänelle ojennettiin profeetta Jesajan kirja. Hän avasi kirjakäärön ja löysi sen kohdan, jossa sanotaan: ”Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut. Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, julistamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen ja julistamaan Herran riemuvuotta.”


Jumala aloittaa työnsä hyljityistä


Jeesus lukee palvelutyönsä aluksi synagogassa Jesajan kirjan kohdan, joka kertoo hänen palvelutyönsä luonteesta. Jeesus käyttää työnsä kohteena olevista ihmisistä sanoja köyhät, vangitut, sokeat ja sorretut. Me emme useinkaan lähde tavoittamaan ensin kaikkein aliarvostetuimpia ihmisiä.

20081025_141_mosesparmar.jpgIntiassa kastijärjestelmän huipulla ovat bramiinit. Heitä on kansasta 3 %, mutta he hallitsevat koko kansaa. Perinteisesti lähetyssaarnaajat ovat aloittaneet työnsä heistä toivoen, että evankeliumi saavuttaisi sitten myös alemmat kastit. Näin ei kuitenkaan ole tapahtunut.

Jeesus ei koskaan pyrkinyt tavoittamaan korkeimmissa asemissa olevia. Fariseukset ihmettelivät, miksi Jeesus liikkuu syntisten seurassa. Kuvittelemme, että evankeliumi leviää helpoimmin johtajien ja julkisuuden henkilöiden kautta. Jumalan tiet ovat kuitenkin ihmisten teitä korkeammat.


Mitä Jeesus tarkoitti ”köyhillä”?


Sana ”köyhä” tuo mieleemme kodittomat ja nälkäiset, mutta rikaskin voi olla Jumalan silmissä köyhä. Professori Philip Jenkinsin mukaan Jeesuksen käyttämää ”köyhä”-sanaa vastaa parhaiten intialainen sana dalit. Termi tarkoittaa saastaisina pidettyjä kastittomia ihmisiä, joita on 250 miljoonaa. Sana kuvaa kolmenlaista köyhyyttä: hengellistä, sosiaalista ja taloudellista köyhyyttä.

Dalitit eivät saa tulla temppeleihin eivätkä lukea pyhiä kirjoituksia. He eivät myöskään saa ottaa osaa muiden ihmisten kokoontumisiin tai juhliin. 80 prosenttia Intian kristityistä on kastittomia. Heitä puhuttelee suuresti, kuinka lähetystyöntekijät tulevat heidän luokseen ja koskettavat heitä, joihin muita ihmisiä on kielletty koskemasta.

Oma perheeni tulee dalit-taustasta. Isoäitini tuli uskoon 70 vuotta sitten ja joutui pakenemaan kylästään kaupunkiin. Kaupungissa oli lähetystyöntekijöitä, jotka kehottivat isoäitiäni laittamaan lapsensa kouluun, jotta nämä pääsisivät elämässä eteenpäin. Isoäitini koulutti isäni, ja kun vanhempani olivat menneet naimisiin, äitini opiskeli sairaanhoitajaksi.

Synnyin siis koulutettuun perheeseen, joka oli kylän ainoa kristitty perhe. Taustani vuoksi minua kuitenkin syrjittiin koulussa. Usein kysyin itkien isoäidiltäni, miksi Jumala teki minusta tällaisen. Isoäiti vastasi, että Jumala rakastaa minua ja että olin Jumalan lahja perheelle. Hän näytti myös, että nimeni löytyy Raamatusta. Olin todella innoissani ja kerroin siitä myös ystävilleni. En vielä tiennyt, että kyseessä oli eri Mooses. Ymmärsin myöhemmin eräässä johtajuuskoulutuksessa, että ilman tätä lapsuudessa saamaani tukea minusta ei olisi koskaan voinut tulla johtajaa.

20081025_113_suhe.jpg

Joitakin lähetystyön periaatteita


1. Ihmisillä on suuria tarpeita. Toivon, että ymmärrät eron tarpeen ja halun välillä. Halujen toteutuminen ei ole välttämätöntä. Rakkaus, huolenpito, perhe, koti ja ruoka ovat todellisia tarpeita. Kallis talo ja hieno auto taas eivät ole tarpeita, vaan haluja. Joskus pidämme itsekkäinä ihmisiä, jotka tulevat luoksemme muiden kuin hengellisten tarpeidensa kanssa, emmekä ymmärrä, että heidän tarpeensa ovat aitoja.

2. Kaikilla ihmisillä on sekä sielu että ruumis.
Meidän ei tule olla kiinnostuneita ainoastaan ihmisten sieluista. Jeesus otti huomioon koko ihmisen, myös kehon tarpeet. Meidän tulee voittaa koko ihminen, sielu ja ruumis.

3. Identiteettisi on tärkeämpi kuin sanomasi.
Monet ihmiset vastustavat evankeliumia sen julistajien vuoksi. Joissakin maissa ei ymmärretä, kuinka lähetyssaarnaajalle maksetaan pelkästä puhumisesta. Lähetyssaarnaajia saatetaan pitää turisteina tai vakoojina.

Jeesus ei tullut vain ihmiseksi, vaan hän tuli juutalaiseksi ja eli 30 vuotta juutalaisessa kulttuurissa. Hän oli niin hyvä juutalainen, että hänen annettiin puhua synagogassa. Jeesuksella oli niin voimakas juutalainen identiteetti, että samarialainen nainenkin ihmetteli, kuinka hän tuli puhumaan pakanan kanssa.

Jeesus samaistui myös ihmisiin, joille hän julisti evankeliumia. Häntä kutsuttiin syömäriksi, juomariksi ja syntisten ystäväksi. Meidän tulee evankeliumia julistaessamme elää ihmisten keskuudessa ja voittaa heitä siten Kristukselle.


Jumala toimii suhteiden kautta


Vuonna 2001 Intian dalit-yhteisön johtajat pyysivät meitä (Operaatio Mobilisaation työntekijöitä) auttamaan koulutuksen järjestämisessä daliteille. Aloimme rakentaa kouluja ja terveyskeskuksia ympäri Intiaa. Marraskuussa 2001 meiltä pyydettiin apua suurtapahtuman järjestämiseen, jonka tavoitteena oli saada miljoona dalitia kääntymään hinduista buddhalaisiksi.

20081025_150_mosesparmar.jpgRaamatun mukaan ihmisillä on vapaus valita uskonsa, eikä siihen voi pakottaa ketään syntymän perusteella. Halusimme edistää uskonnonvapautta Intiassa ja aloimme auttaa tapahtuman järjestämisessä. Saatuaan tietää aikeista Intian hinduhallitus kuitenkin kielsi tapahtuman järjestämisen.

Eräs dalit-johtajista ihmetteli antautuneisuuttamme työlle, ja palkkioksi kaikesta hän nimitti minut johtamansa Lord Buddha Club -järjestön varapresidentiksi. Olin ensin järkyttynyt ja hämmentynyt: kuinka voin olla yhtä aikaa kristillisen järjestön aluejohtaja ja buddhalaisjärjestön varapresidentti? Soitin pomolleni, joka käski minun rauhoittua ja katsoa, mitä Jumala tekee.

Keksin sitten pyytää järjestön aluetoimistojen yhteystietoja ja sain ne. Soitin erään aluetoimiston johtajalle ja pyysin, auttaisiko hän järjestämään kristillisen kokouksen eräässä kylässä. Tämä suostui. Kylään kokoontui 3000 ihmistä, ja minulle oli järjestetty aseistetut henkivartijat. Kerroin ihmisille olevani taustaltani kastiton, mutta nyt puhuin englantia ja olin yhden Intian suurimman järjestön johtaja. Puheeni jälkeen kylän päällikkö sanoi haluavansa kylään ison kirkon. Sanoin, että ensin siellä tulisi olla kristittyjä. Päällikkö sanoi, että asia kyllä hoituu, kunhan rakennetaan kirkko.

Soitin taas pomolleni ja kerroin, mitä oli tapahtunut. 20 vuoden ajan saarnaaminen oli ollut Intiassa erittäin vaikeaa, tiimimme jäseniä oli hakattu ja olimme saaneet juosta henkemme edestä. Nyt kun saarnasin, aseistetut miehet vahtivat, ettei puhettani keskeytetä. Identiteetti on useimmissa kulttuureissa sanomaa tärkeämpi.



RESCUE4mission


(25.10. klo 16)


Rami Fellemon



Olemme Jumalan työtovereita


Jumalan lähettiläänä sinun on tärkeä koetella itseäsi Hänen edessään, kuten Jesaja, Mooses, Gideon, Saul ja Jeesuksen opetuslapset. He kaikki huomasivat itsensä arvottomiksi Jumalan työhön, mutta silti Jumala sanoi tarvitsevansa heitä työssään. Joona lähti Jumalaa pakoon, mutta Jumala ei hylännyt häntä. Jumala voisi toki tehdä työtään ilman meitäkin, mutta hän on luonut meidät kuvakseen ja haluaa jakaa päämääränsä meidän kanssamme.

20081025_523_sali.jpgRaamattu sanoo: ”Minä julistan sinun nimeäsi veljilleni” (Hepr. 2:12) ja ”me olemme Jumalan työtovereita” (1. Kor. 3:9). Jumala kutsuu meitä veljikseen, työtovereikseen ja ystävikseen. Jumalan kielenkäytössä lähetystyöntekijä ei työskentele hänen alaisuudessaan vaan hänen kanssaan. Tässä on kyse rakkaudellisesta suhteesta, kuten avioliitossa. Jumala lupaa olla meidän kanssamme ja paljastaa meille suunnitelmansa.

Abrahamia kutsuttiin Jumalan ystäväksi. Jumala näytti hänelle, mitä Sodomalle ja Gomorralle tulee tapahtumaan. Abraham rupesi kyselemään, tuhoaako Jumala kaupungin, vaikka siellä olisi 50 tai edes viisi vanhurskasta. Jumala tiesi, ettei kaupungissa ollut muita vanhurskaita kuin Lootin perhe, mutta hän vastasi joka kerta kärsivällisesti Abrahamille. Jumala antaa sinulle parhaan mahdollisen tehtävän. Lähetyssaarnaajana olet korkeammassa asemassa kuin pääministeri – ellei tämä ole sillä paikalla Jumalan lähettämänä kristittynä.


Sopeudu kulttuuriin evankeliumin tähden


Daniel, Sadrak, Mesak ja Abednego olivat lähetystyöntekijöitä, eivät tosin omasta valinnastaan. Kun Babylonia valloitti Israelin, kaikki ihmiset vietiin pakkosiirtolaisuuteen. Nämä neljä miestä hyväksyivät joitakin asioita uudesta kulttuurista. He saivat uudet nimet, jotka olivat babylonialaisten jumalten nimiä. He opettelivat uuden maan kieltä ja suostuivat kuningas Nebukadnessarin määräämiin tehtäviin. He kuitenkin kieltäytyivät syömästä epäjumalille uhrattua lihaa.

20081025_538_yleisoa.jpgJos lähtisit Saudi-Arabiaan työhön, naisena et voisi kulkea siellä ilman huntua. Laittaisitko hunnun päähäsi evankeliumin työn tähden, vaikkei se kuulu kristilliseen kulttuuriin? Jos menisit Kiinaan ja sinulle tarjottaisiin ruoaksi sammakkoa, jonka toinen jalka vielä sätkii, söisitkö? Vieraissa kulttuureissa kohtaamme haasteita, mutta ne tulisi nähdä minimaalisina sielujen pelastumisen rinnalla.

Daniel ja hänen ystävänsä kieltäytyivät palvomasta epäjumalia, ja Jumala pelasti heidät tulesta ja leijonien kidasta. Heidän uskollisuutensa seurauksena kuningas Nebukadnessar tunnusti, että heidän Jumalansa oli todellinen Jumala.


Uskossa sijoittaminen palkitaan


Jeremian kirjan jakeissa 32:6–10 Jumala pyytää Jeremiaa ostamaan pellon Anatotista, joka oli Babylonian miehittämää aluetta. Mitä Jeremia mahtoi ajatella tällaisesta sijoituksesta? Hän kuitenkin totteli. Jumala näki, että tulevaisuudessa alue vapautuisi miehityksen alta, ja näin tapahtuikin.

Sijoittaisitko sinä lähetystyöhön maailman vaikeimmissa paikoissa, jotka ovat paholaisen vallassa? Menisitkö sinne itse? Jos Jumala käskee mennä, mene! Se usko, joka Jeremialla oli hänen ostaessaan pellon, palkittiin vuosia myöhemmin.

Psalmi 23 puhuu vihreistä niityistä, joille Jumala johdattaa meidät. Vihreys ei tarkoita Uuden-Seelannin valtavia viheriöitä vaan matalaa ruohoa erämaassa. Lampaat kuolisivat kuivassa erämaassa ilman paimenta, joka johdattaa ne ruohon ääreen.

Israelilaisille luvattu maa vuoti maitoa ja hunajaa, mutta nämä antimet olivat riippuvaisia sateesta. Jumala lupasi israelilaisille sadetta vain, jos nämä olisivat kuuliaisia hänelle. Jumala ei lupaa meille ruusuista ja romanttista tietä, mutta kun kuljemme hänen kanssaan, tie on ruusuinen huolimatta siitä, mitä ympärillä tapahtuu.


Kylvetty siemen johti muslimijohtajan pojan kääntymiseen


Mosab on Hamas-muslimiliikkeen erään merkittävimmän johtajan, Hassan Yousefin, poika. Liike vastustaa Israelin miehitystä palestiinalaisalueilla, ja heidän ratkaisunsa on jihad, pyhä sota. Mosab kasvatettiin tunnolliseksi muslimiksi, ja hän lähti mukaan jihadiin. Hän johti yliopistossaan islamilaista liikettä, ja häntä arvostettiin suuresti.

20081025_533_sali.jpgEräänä päivänä Mosab meni Jerusalemiin. Ulkomaalainen lähetyssaarnaaja kutsui hänet tilaisuuteen, jossa keskusteltiin eri uskonnoista. Mosab meni tilaisuuteen, sai sieltä Raamatun ja luki sen. Kirja hämmensi suuresti Mosabin ajatuksia, mutta hän ei kuitenkaan kääntynyt kristityksi. Mosab jatkoi yhä Hamas-aktivistina ja joutui lopulta isänsä kanssa vankilaan.

Vankilassa Mosab näki, kuinka muut Hamas-liikkeeseen kuuluvat vangit varastivat toistensa ruoka-annoksia ja löivät toisiaan. Hän kysyi itseltään, tätäkö islam oli. Mosab ryhtyi opiskelemaan Raamattua ja vertailemaan sitä Koraaniin. Neljän vuoden tutkimisen jälkeen hän päätyi siihen, että kristinusko on totta, ja tuli uskoon. Mosab rakastaa yhä perhettään, isäänsä ja maataan, mutta hän rakastaa enemmän Jeesusta.

Lähetyssaarnaaja, joka kutsui Mosabin keskustelutilaisuuteen, ei osannut tämän kieltä, mutta Jumala silti käytti häntä. Tämä on myös sinun paikkasi. Jumala haluaa käyttää sinuakin huolimatta kulttuurieroista, epäröinnistäsi tai heikkoudestasi. Abraham jätti hienon kaupungin ja totteli Jumalan kutsua, joka oli luvannut siunata hänen kauttaan kaikkia kansoja. Abrahamin kuuliaisuuden vuoksi Jumala on siunannut myös meitä hänen jälkeläisensä, Jeesuksen kautta.

Jumala ei halua sinun tekevän työtä hänelle vaan hänen kanssaan. Sanotko kuten Jesaja: tässä olen, Herra?



TRANS4mission


(25.10. klo 21)


Moses Parmar: Trans4mission – Jumala muuttaa ihmisiä ja kansoja



Kun Jeesus sitten lähti kaupungista opetuslastensa kanssa ja suuren väkijoukon seuraamana, tien vieressä istui sokea kerjäläinen Bartimaios, Timaioksen poika. Kun hän kuuli, että ohikulkija oli Jeesus Nasaretilainen, hän alkoi huutaa: "Jeesus, Daavidin Poika, armahda minua!" Monet käskivät hänen olla hiljaa, mutta hän vain huusi entistä kovemmin: "Daavidin Poika, armahda minua!"

Silloin Jeesus pysähtyi ja sanoi: "Kutsukaa hänet tänne." He menivät kutsumaan sokeaa ja sanoivat hänelle: "Älä pelkää. Nouse, hän kutsuu sinua." Mies heitti vaippansa yltään, nousi kiireesti jaloilleen ja tuli Jeesuksen luo.

"Mitä haluat minun tekevän sinulle?" Jeesus kysyi. Sokea vastasi: "Rabbuuni, anna minulle näköni." Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Mene, uskosi on parantanut sinut." Samassa mies sai näkönsä takaisin, ja hän lähti kulkemaan Jeesuksen mukana.


(Mark. 10:46–52)

20081025_142_mosesparmar.jpg

Lähesty ihmisiä heidän tarpeistaan lähtien


Vaikuttaa hullulta, että Jeesus kysyi sokealta mieheltä, mitä tämä haluaa. Meidän on kuitenkin tärkeä oppia saavuttamaan ihmisiä näiden omista lähtökohdista lähtien. Usein oletamme heillä olevan tiettyjä tarpeita, jotka sitten pyrimme täyttämään, mutta emme kohtaakaan heidän todellisia tarpeitaan. On hyvä aina kysyä ihmisiltä itseltään, millaista apua he haluavat.

Kun dalitit (Intian kastittomat) pyysivät meiltä (Operaatio Mobilisaation työntekijöiltä) apua, kysyimme, miten he halusivat meidän auttavan heitä. Dalitit halusivat saada koulutusta, joten aloitimme koulutuksen järjestämisen heille. Myöhemmin olemme perustaneet monia muita toimintamuotoja dalitien tavoittamiseksi.

Halusimme kuitenkin saada yhä enemmän daliteja uskoon, joten pyysin vanhalta dalit-mieheltä neuvoa, miten ihmisiä voisi tavoittaa evankeliumilla vielä tehokkaammin. Mies kehotti meitä auttamaan naisia. Dalitien kulttuurissa naiset opettavat uskonnolliset perinteet lapsille. Kun naiset voitetaan, he auttavat sanoman siirtämisessä eteenpäin seuraavalle sukupolvelle.

Mies ehdotti, että kutsuisimme lakimiehen opettamaan dalit-naisia näiden ihmisoikeuksista. Dalit-naisia kohdellaan usein väkivaltaisesti ja raiskataan. Lisäksi mies ehdotti, että kutsuisimme naislääkärin opettamaan heitä.


Rakkaus puhuu puolestaan


Järjestimme keskuksessamme kaksipäiväisen ihmisoikeuskoulutuksen dalit-naisille. Sanoin tiimille, että tässä tilaisuudessa ei saarnata, ei lauleta eikä tuoda kristillistä sanomaa millään tavalla esille. Koulutukseen tuli 60 naista, joista 30 toi lapsensa mukanaan. Tähän emme olleet varautuneet, joten meidän tuli vielä järjestää näille lastenhoitajat siksi aikaa.

20081025_841_sali.jpgLakimies ja lääkäri opettivat naisia kahden päivän ajan. Koulutuksen jälkeen kysyimme naisilta, haluaisivatko he lisää samanlaista opetusta. Ensin vallitsi syvä hiljaisuus, sitten eräs heistä vastasi, että kaikki 60 naista haluaisivat tulla kristityiksi.

Joskus teemme työtä ja Jumala siunaa sen. Joskus seisomme vain vieressä ja katselemme, kuinka Jumala toimii. Joskus seurakunta jopa vastustaa Jumalan työtä. Näiden kahden päivän aikana Jumala oli tehnyt työtään naisten keskuudessa, enkä tiennyt ollenkaan, mitä oli tapahtunut. Emme olleet puhuneet naisille kristityksi tulemisesta, joten kysyin, mistä he olivat keksineet asian.

60-vuotias nainen sanoi, ettei hän ole koko elämänsä aikana tiennyt, mitä rakkaus ja itsearvostus ovat. Häntä oli aina katsottu pahalla silmällä, ja nyt hän ensi kertaa sai kokea rakkautta ja arvostusta. 16-vuotias tyttö tuli 2-vuotiaan tyttärensä kanssa, koska kukaan hänen perheessään ei olisi huolehtinut lapsesta. Hän oli ällistynyt siitä, kuinka lapsesta pidettiin huolta tilaisuudessa. Hän oli vakuuttunut, että Jeesuksen täytyy olla mahtava Jumala.

Tuon koulutuksen jälkeen perustimme kolme seurakuntaa. Naiset kutsuivat meitä kyliinsä auttamaan heitä ja kertomaan ihmisoikeuksista sekä Jumalan rakkaudesta. Kukaan muu ei voi kertoa paremmin, miten tavoittamattomia tavoitetaan, kuin he itse. Etsi yhteisöjen keskeltä kärsivimmät ihmiset ja vie evankeliumi heille.

Jeesusta kritisoitiin, kun hän vietti aikaa hyljeksittyjen ja syntisten kanssa. Hän vastasi, etteivät terveet tarvitse parantajaa vaan sairaat. Joka yhteisössä on kärsiviä ihmisiä, ja usein nämä syyttävät Jumalaa kärsimyksestä. Meidän tulee puolustaa Jumalaa ja olla ihmisten kanssa, niin Jumala tekee jotain yllättävää.

20081025_843_yleiso_ylistaa.jpg

Jumala tekee mahdottomasta mahdollista


Pohjois-Intiassa elää ihmisryhmä, joita kutsutaan nimellä musahar, ”rotansyöjät”. Heitä on 2 miljoonaa, ja he ovat daliteista kaikkein alhaisimpia. Eräs heidän johtajansa pyysi meitä pitämään heille kokouksen. Johtaja kiersi kaikki kylät, kutsui ihmisiä ja ilmoitti meille, että 20 000 ihmistä tulee kokoukseen. Ylempään kastiin kuuluvat saivat tietää asiasta ja kielsivät musahareja vaihtamasta hindu-uskontoaan. Musaharit vastasivat, että he haluavat kristittyjen auttavan heitä.

Menin kylään, jossa oli koolla 300 ihmistä ja poliisit vartioimassa. Ihmiset alkoivat itkeä nähdessään minut. Eräs nainen tuli luokseni näyttäen valokuvaa kidnapatusta tyttärestään ja pyysi auttamaan tämän löytämisessä. Alueella monet kidnapatut lapset joutuvat prostituoiduiksi, jopa 4-vuotiaat. Saadakseen ruokaa lapset saattavat kaivaa lehmän jätöksiä löytääkseen jyviä, jotka eivät ole sulaneet. Lupasin kyläläisille apua, mutta en tiennyt, miten näitä ihmisiä voisi auttaa. Vietin monta unetonta yötä ja tunsin, ettei minusta, järjestöstämme tai koko kristinuskosta ollut mihinkään.

Jumala kysyi minulta, voiko lapsettomalla olla enemmän lapsia kuin synnyttäneellä. Vastasin, että se on mahdotonta. Seuraavaksi Jumala kysyi minulta, voiko kokonainen kansakunta syntyä yhdessä päivässä. Sanoin, että sekin on mahdotonta. Jumala käski minun toimia ja katsoa, mitä tapahtuu. Jumala tekee mahdottomia asioita, ja Hän tulee käyttämään jokaista ihmistä näinä lopun aikoina.



Trans4mission08:ssa tutustuttiin lähetystyön eri muotoihin


(lauantai 25.10.2008)

rescue_sali.jpgsoiniolkkonen.jpgLauantaina Trans4mission08:n osallistujamäärä kasvoi noin 800:aan. Päivän avasi JoyHill-ylistysryhmän sekä Antero Laukkasen johtama ylistys- ja rukoushetki. Aamulla Jumalan Sanaa jakoi Moses Parmar ja todistuspuheenvuoron käytti pitkän linjan raamatunkäännöstyöntekijä Soini Olkkonen.

Moses Parmar muistutti, että vastoin ihmisten tapoja Jumala aloittaa useimmiten työnsä köyhistä ja vähiten arvostetuista ihmisistä. Intiassa Parmar ja hänen tiiminsä auttavat syrjittyjä kastittomia, daliteja, jotka ovat yleensä vastaanottavaisimpia evankeliumille. Monissa kulttuureissa lähetystyöntekijän identiteetti on hänen sanomaansa tärkeämpi. Lähetystyöntekijän tulee elää kohderyhmänsä keskuudessa ja samaistua heihin – kutsuttiinhan Jeesustakin syntisten ystäväksi.

Päivän odotetuinta antia olivat 11 kanavaa, joissa syvennyttiin lähetystyön eri osa-alueisiin alustusten ja ryhmäkeskustelujen kautta. Eniten osallistujia keräsi kokonaisvaltaista lähetystyötä käsittelevä kanava, jossa pohdittiin, kuinka evankeliumia voi kertoa sekä sanoin että teoin.

suhe_la_ilta.jpgyleiso_ylistaa.jpgIltapäivällä Rami Fellemon puhui teemalla ”Rescue4mission” Jumalan pelastussuunnitelmasta. Fellemonin pääsanoma oli, ettei Jumala niinkään halua meidän tekevän työtä hänelle, vaan hänen kanssaan. Raamattu kutsuu uskovia Jumalan ystäviksi ja työtovereiksi. Maailman vaikeimmissakin paikoissa voimme olla siunauksena ihmisille, kun Jumala on meidän kanssamme.

Illan viimeisessä tilaisuudessa Moses Parmar kertoi, kuinka Jumala voi muuttaa kokonaisia kansoja. Tiimi järjesti Intiassa kymmenille dalit-naisille koulutuksen näiden ihmisoikeuksista, minkä seurauksena koko ryhmä halusi kääntyä kristityiksi, vaikkei koulutuksessa mainittu kristinuskoa tai Jumalaa. Kristittyjen osoittama rakkaus ja arvostus tekivät näin suuren vaikutuksen syrjittyihin ja alistettuihin naisiin. Koulutuksen seurauksena perustettiin kolme seurakuntaa ja työ alkoi laajeta.

akband.jpgAK-bandin rytmikäs etnomusiikki välitti päivän päätteeksi konferenssiväelle tunnelmia eri puolilta maailmaa.


Teksti: Sari Nuutinen
Kuvat: Jussi Hyvösaho