Tiivistelmiä puheista:
GOD4mission
(24.10. klo 18)
Kalevi Lehtinen: Lähetys on Jumalan idea
Mistä tiedämme, että lähetystyö on Jumalan idea? Raamatun mukaan Jeesus ja Jumala ovat yhtä, ja ennen taivaaseen astumistaan Jeesus antoi lähetyskäskyn. Käsky löytyy jokaisen evankeliumin lopusta sekä Apostolien tekojen alusta. Lähetyskäskyt ovat kaikki hiukan erilaisia, koska ne on kaikki kerrottu eri tilanteissa.
Evankeliumin sanoma kuuluu kaikille
Jokaisessa lähetyskäskyssä on erityiskorostuksensa. Markuksen evankeliumissa Jeesus korostaa toimialuetta: ”Menkää kaikkeen maailmaan ja julistakaa evankeliumia kaikille luoduille.” Jeesus otti myös nuorilta aikuisilta pois oikeuden pantata sanomaa ”piruntorjuntabunkkereissaan”. Luukkaan evankeliumissa Jeesus korostaa sanomaa: ”Kristuksen tuli kärsiä ja kolmantena päivänä nousta kuolleista.” Meidän on kerrottava kaksi asiaa: kuka Jeesus on, ja miten voi pelastua.
Johanneksen evankeliumissa Jeesus korostaa valtuutusta: ”Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin minäkin lähetän teidät.” Me olemme Kristuksen edustajia maailmassa. Apostolien teoissa Jeesus korostaa voiman lähdettä: ”Te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin.” Lähetyskäskyn toteuttaminen on mahdollista vain yliluonnollisella voimalla.
Kaikki valta vai pikkuisen valtaa?
Matteuksen evankeliumissa Jeesus korostaa toimintamallia: ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastakaa heidät Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun saakka.”
Tässä lähetyskäskyssä on neljä ”kaikki”-sanaa. Jeesuksen ei tarvinnut sanoa: ”Minulle on annettu pikkuisen valtaa, joten tehkää parista kansasta opetuslapsiani ja opettakaa heitä noudattamaan 50 % siitä, mitä olen opettanut, ja olen kanssanne joka sunnuntai maailman loppuun saakka.”
Ei vain kristittyjä vaan opetuslapsia
Avainsana lähetyskäskyssä on ”tehdä opetuslapsia”. Sana kristitty korostaa asemaamme Kristuksen omana, sana opetuslapsi taas korostaa prosessia. Kristitylle Jeesus on Vapahtaja, opetuslapselle Jeesus on Herra. Kristitty uskoo Jeesukseen, opetuslapsi vie sanomaa eteenpäin ja tekee muistakin opetuslapsia. Jos olet kristitty, sinusta on tultava myös opetuslapsi. Kun noudatamme Jeesuksen kahta tärkeää käskyä, julistamme evankeliumia ja rakastamme ihmisiä, Pyhä Henki vaikuttaa niin, että ihmisiä tulee uskoon kaikista kansoista.
Lähetyskäskyn toteuttamisessa on kolme askelta. Evankeliumi on vietävä kaikille, mahdollisimman moni on autettava Jeesuksen yhteyteen, ja uskovat on opetuslapseutettava Jeesuksen seuraajiksi, jotka vievät sanomaa eteenpäin. Näin lähetyskäsky tulee täytetyksi. Jotkut pitävät tätä mahdottomana, mutta Raamatun mukaan se on mahdollista.
Lähetysherätykset alkavat yhden nuoren sitoutumisesta
Kerron neljä esimerkkiä siitä, mitä tapahtuu, kun ihmiset ottavat Jeesuksen sanat todesta:
1. Herrnhutin herätys
1700-luvun Saksassa Nikolaus Ludvig von Zinzendorf perusti seurakunnan maatilalleen tulleille pakolaisille ja alkoi lähettää heitä pioneerilähetystyöhön mm. Afrikkaan, Grönlantiin ja Karibianmeren saarten orjaplantaaseille. Osa kuoli, ja tilalle lähti uusia vapaaehtoisia. Osa myi itsensä orjiksi tavoittaakseen orjia.
Tästä Herrnhutin herätyksestä saivat alkunsa myös kaikki Suomen perinteiset herätysliikkeet. Kaikki alkoi siitä, että Zinzendorf näki parikymppisenä nuorena aikuisena taulun, jossa ristiinnaulitun Jeesuksen kuvan alla luki: ”Tämän minä tein sinun puolestasi. Mitä sinä teet minun puolestani?” Näky ei jättänyt Zinzendorfia rauhaan, ja hänen kuollessaan vuonna 1760 hänellä oli lähettejä yli 50 maassa.
2. Student Volunteer Movement
1886 Amerikassa syntyi nuorten keskuudessa lähetysherätys, joka muotoutui maailmanlaajuiseksi Student Volunteer Movement -liikkeeksi. Nuorilla oli unelma evankeliumin viemisestä kaikkiin maihin heidän sukupolvensa aikana. Tuhannet nuoret allekirjoittivat sitoumuksen lähteä lähetystyöhön opiskelujensa jälkeen, ja liike lähetti yli 35 000 työntekijää maailmalle ennen toista maailmansotaa. Kun painopiste siirtyi myöhemmin evankelioimisesta kehitysyhteistyöhön, työntekijät vähenivät ja liike lopulta lakkautettiin 1955. Itsekin allekirjoitin nuoruudessani liikkeen sitoumuksen Jumalan työhön, ja tuo sitoutuminen on ollut elämässäni kantava voima.
3. Campus Crusade for Christ
Nuori liikemies Bill Bright tuli uskoon ja ihmetteli, ettei kukaan ollut kertonut hänelle Jeesuksesta hänen opiskeluaikanaan. Bright halusi kertoa opiskelijoille sanomaa Jeesuksesta ja perusti Campus Crusade for Christ -järjestön, jolla on nykyisin yli 30 000 työntekijää ja yli 500 000 vapaaehtoista ympäri maailman. Historian suuret lähetysherätykset ovat alkaneet yhdestä ihmisestä, joka sitoutuu näkyyn ja kuuliaisuuteen.
4. Trans4mission08
Me olemme nyt saman haasteen edessä. Uskallammeko lähteä seikkailuun, jossa Jeesus lausuu sinulle nuo sanat: ”Tämän minä tein sinun puolestasi – mitä sinä teet minun puolestani?” On tärkeää kertoa kavereilleen Jeesuksesta: jos et ole lähetystyöntekijä Suomessa vuonna 2008, et ole sitä muuallakaan. Ulkomaille matkustaminen ei tee sinusta lähetystyöntekijää vaan suhteesi Jeesukseen. Puhukaa Jeesuksesta ystävillenne ja auttakaa heitäkin kasvamaan Jeesuksen seuraajiksi, jotka antavat elämästään Jumalalle maksimin eivätkä minimiä.
Jumala kutsuu meitä panemaan kaikkemme likoon, jotta voimme olla päätoimisia Jeesuksen palvelijoita, teimmepä leipätyöksemme mitä tahansa. Jos Jumala kutsuu sinua, älä pane vastaan. Jumala olisi voinut täyttää lähetyskäskyn ilman minuakin, mutta hän rakasti minua niin paljon, että hän kutsui minut työtoverikseen, ja hän kutsuu myös sinut.
(Kuvat: Andrei Frants)
Moses Parmar: God4mission – Jumala lähetystyön puolella
Jumala on lähetystyön puolella Raamatun alusta alkaen. 1. Mooseksen kirjan 3. luvussa Jumala antaa ensimmäisen lupauksen Messiaasta, joka murskaa käärmeen pään. Sen jälkeen kerrotaan, kuinka lankeemuksen jälkeen ihmiset etääntyvät Jumalasta. Jumala paljastaa suunnitelmansa Abrahamille, kutsuu tämän ja lupaa siunata tämän jälkeläisten kautta koko maailmaa. Seuraavaksi Jumala valitsee Israelin kansan, joka ei kuitenkaan täytä tehtäväänsä. Lopulta Jumala lähettää poikansa Jeesuksen maailmaan.
”Pakanoiden helluntain” kolme opetusta
Apostolien tekojen 10. luku kertoo, kuinka evankeliumi alkaa levitä pakanoiden keskuuteen. Jumala lähettää enkelin Korneliuksen luo ja kutsuu Pietarin julistamaan tälle evankeliumia. Haluan teidän muistavan tästä kertomuksesta kolme asiaa:
1. Jumala tekee jatkuvasti työtä. Unohdamme tämän helposti, kuten juutalaisetkin unohtivat. Kun Jeesus paransi sokean, juutalaiset vastustivat ja sanoivat, että seitsemäntenä päivänä tulee lain mukaan levätä. Jeesus vastasi: ”Minun Isäni tekee jatkuvasti työtä, ja niin teen minäkin” (Joh. 5:17). Intialaisessa hindutemppelissä pappi soittaa kelloa herättääkseen jumalan. Meidän Jumalamme ei lepää vaan tekee työtä.
2. Jumala käyttää ihmisiä. Hän lähetti enkelin Korneliuksen luo käskeäkseen hakemaan Pietarin. Enkeli olisi voinut saarnata itse evankeliumia ja unohtaa Pietarin, joka oli kieltänyt Jeesuksen. Enkelillä ei kuitenkaan ollut lupaa saarnata, sillä Jumalan tapa on käyttää ihmisiä – näiden puutteistakin huolimatta.
3. Jumala valmistaa työntekijän ja evankeliumin vastaanottajat. Jumala valmisteli Korneliusta kuuntelemaan Pietarin sanomaa, ja samoin hän valmisteli Pietaria saarnaamaan sanoman hänelle. Ehkä pelkäät, mitä tapahtuu, jos lähdet Kiinaan tai Intiaan julistamaan. Muista, että Jumala valmistaa sekä sinua että työkenttääsi.
Jotkut ovat mielestään liian huonoja evankeliumille, jotkut taas liian hyviä. Minäkin pidin itseäni hyvänä kristittynä ennen uskoontuloani, koska kävin joka sunnuntai kirkossa, enkä ollut mielestäni syntinen. Myös Kornelius oli hyvä ihminen, mutta tämä ei riittänyt pelastamaan häntä. Jumala oli kuitenkin huomannut hänen hyvät tekonsa ja palkitsi hänet.

Sanommeko ”Ei, Herra”?
Pietari oli itsepäinen juutalainen, joka ei ikinä olisi suostunut tekemisiin pakanoiden kanssa, vaikka Jeesus oli käskenyt hänen mennä maailman ääriin. Siksi Jumala näytti Pietarille näyn avulla, ettei pakanoita saanut pitää saastaisina. Pietari vastasi kolme kertaa: ”Ei, Herra!” Mekin saatamme sanoa: ”Jumala, tee mitä tahansa, mutta älä lähetä minua lähetystyöhön!”
Kun kerromme evankeliumia intialaisille, jotka eivät vielä ole kuulleet Jeesuksesta, he ihmettelevät, miksei kukaan ei ole kertonut aiemmin. Meidän tulisi ottaa Jeesuksen herruus vakavammin. Jos Jeesus on Herramme, emme voi sanoa hänelle ”ei”. Lopulta Pietari suostui lähtemään, kertoi evankeliumin Korneliukselle ja muille pakanoille, ja jotain ihmeellistä tapahtui.
Parhaat Jumalan sanan oppilaat eivät opi vain lukemalla vaan myös tekemällä sanan mukaan. On hyvä totella Jumalan käskyjä silloinkin, kun ei täysin ymmärrä niitä. Pietarikaan ei ymmärtänyt näkyä täysin, mutta totteli. Moni nuori opiskelee paljon mutta ei tee mitään, ennen kuin ymmärtää kaiken. Jos Jumala puhuu sinulle, älä anna sen haitata, ettet ymmärrä kaikkea. Hän kyllä opastaa ajallaan.
Älä rajoita Jumalaa laatikkoon
Joskus Jumalan täytyy tehdä järkyttäviä asioita elämässämme opettaakseen meille jotain. Pietarin saarnatessa Jumala vuodatti Pyhän Henkensä pakanoiden päälle. Yleensä pakanat kääntyivät ensin juutalaisiksi, sitten he ottivat kasteen, ja apostolit panivat kätensä heidän päälleen, jolloin he vasta saivat Pyhän Hengen. Nyt Jumala toimikin eri tavalla.
Usein ihmiset yrittävät asettaa Jumalan laatikkoon määrittelemällä tarkalleen, miten ihminen syntyy uudesti tai tulee opetuslapseksi. Me emme voi kuitenkaan käskeä Jumalaa toimimaan aina samalla tavalla. Hän tekee jatkuvasti työtä myös meistä riippumatta.
Jos Jumala lähettää sinulle kärsimystä, hyväksy sekin. Voit oppia kärsimyksestä enemmän kuin siunauksesta. Intiassa kristittyjä vainotaan paljon, pahoinpidellään ja surmataan, mutta ihmisiä tulee myös jatkuvasti uskoon. Jumala tekee yhä työtään.
Mitä yksi lehti voi saada aikaan
Kerran Intiassa eräältä posteljoonilta jäi jakamatta yksi ylimääräinen kristillinen lehti. Hän antoi sen vaimolleen, joka luki lehdestä, että Jeesuksen nimessä rukoilemalla ihmiset voivat parantua sairauksistaan. Naapurissa oli lehmä sairaana, joten nainen ehdotti naapurin rouvalle, että rukoiltaisiin lehmän puolesta. Naiset rukoilivat, ja lehmä parantui. Kun muut kyläläiset näkivät tämän, he toivat paljon sairaita ihmisiä rukoiltavaksi, ja monet parantuivat. Ihmisiä tuli muistakin kylistä parannettaviksi.
Eräänä päivänä posteljoonin poika toi isosta kaupungista Uuden Testamentin äidilleen ja kertoi, että tämä parantava Jeesus on kristinuskon Jumala. Äiti perusti kristillisen seurakunnan ja rupesi saarnaamaan Uutta Testamenttia. Kuultuaan Jeesuksen syntymäpäivästä hän järjesti suuren joulujuhlan, johon tuli 2000 ihmistä kuulemaan evankeliumia.
Kun kuulin tästä, kysyin Jumalalta, miksi hän teki tämän kaiken yhden lehden kautta, vaikka meillä olisi ollut Intiassa niin paljon työntekijöitäkin. Ymmärsin viimein, ettei Jumalan tarvitse kysyä meiltä ihmisiltä, mitä tapoja hän haluaa käyttää työssään. Jumala ei tarvitse neuvonantajia. Jos hän käyttää minua tai sinua, se on armoa.
(Kuvat: Jussi Hyvösaho)

HEART4mission
(24.10. klo 21)
Rami Fellemon: Heart4mission – Jumalan sydämeltä meidän sydämellemme
Milloin ja missä lähetystyö oikeastaan sai alkunsa? Jumala lähetti ensimmäisen lähetystyöntekijän, Aadamin, paratiisin puutarhaan, josta tämän piti huolehtia. Nykyisin tuon alueen, Lähi-idän, tilanne on kauhea. Irakissa muslimit uhkaavat kirkossa käyviä ihmisiä aseilla. Viime viikolla 10 000 kristittyä joutui pakenemaan eräästä kaupungista. Kristittyjen ruumiita on poltettu ja kirkkoja tuhottu.
Mitä sinulle tulee mieleen sanoista arabi, irakilainen tai palestiinalainen? Onko se negatiivista?
Entä mitä luulet, että Jumala ajattelee heistä? Olisiko sekin negatiivista?
Politiikka saa meidät ajattelemaan eri tavoin kuin Jumala. Älä anna politiikan määrätä ajattelutapaasi, vaan Jumalan. Hän rakastaa arabeja. Myös ensimmäisenä helluntaina oli mukana arabeja.
Lähetystyöntekijöitä Vanhassa testamentissa
Yksi ensimmäisistä Jumalan lähetyssaarnaajista oli Nooa. Ihmiset pitivät häntä hulluna, kun hän rakensi arkkia. Nooa kertoi heille, että Jumala toisi tulvan, ja ihmiset nauroivat. Näin on myös evankeliumin laita: sekin on monille hullutus.
Abraham lähti perheensä kanssa Ur-nimisestä kaupungista, joka on nykyisen Irakin alueella, Haranin kaupunkiin. Sieltä Jumala kutsui Abrahamia lähtemään edelleen täysin tuntemattomaan maahan, Kanaaniin. Ur ja Haran olivat rikkaita kauppakaupunkeja. Kanaan oli aivan toisenlainen: maa oli suurilta osin aavikkoa, jota oli vaikea viljellä, ja vettä oli vähän. Silti Jumala halusi siunata Abrahamin jälkeläisiä tässä maassa.
Israelilaiset olivat myös lähetystyöntekijöitä. Mooses lähti johtamaan heitä orjuudesta vapauteen, luvattuun maahan. Egyptin maa oli täynnä kultaa ja muita rikkauksia, luvatussa maassa ei ollut juuri mitään. Maan sijainti oli kuitenkin tärkeä, sillä monet kansat kulkivat sen läpi. Näin Jumala halusi israelilaisten kautta siunata kaikkia kansoja.
Lähetystyö on Jumalan sydämen mukaista elämää
Lähetettyään kaikki nämä lähetystyöntekijät Jumala päätti itse tulla ihmiseksi maailmaan. Jeesus ei syntynyt edes talossa vaan luolassa. Jeesus on kaiken luoja ja Jumalan kuva maan päällä, kuten Heprealaiskirjeessä sanotaan. Silti hän, kuningasten Kuningas, alentui valitsemaan syntymäpaikakseen luolan. Niin paljon hän rakastaa meitä ihmisiä.
Kuningas Herodes valmistutti aikoinaan itselleen valtavan palatsin ja sen ympärille maasta vuoren. Jeesus taas rakensi Jumalan sydämen mukaisia asioita. Jumalan sydämen halu on, että sinusta tulee lähetystyöntekijä Suomessa, Irakissa, Intiassa tai missä tahansa, minne hän sinut kutsuu. Elämän suurin täyttymys on olla Jumalan tahdon keskipisteessä.
(Kuvat: Jussi Hyvösaho)
Trans4mission08 rohkaisi sitoutumaan Jumalan ideaan
(perjantai 24.10.2008)
Trans4mission08:n ensimmäinen päivä keräsi Munkkiniemen yhteiskoululle
noin 300 lähetystyöstä kiinnostunutta nuorta aikuista. Konferenssiväkeä
innostivat Jumalan työhön evankelista Kalevi Lehtinen sekä ulkomaiset
puhujavieraat Moses Parmar ja Rami Fellemon. Tilaisuuksien
vauhdikkaasta musiikista vastasi Suur-Helsingin seurakunnan SUHE-bändi,
jonka johdolla päivä päättyi Jumalan ylistykseen ja rukoukseen.

Teemalla ”Lähetys on Jumalan idea” puhunut Kalevi Lehtinen kertoi,
kuinka viime vuosisatojen suuret lähetysherätykset saivat alkunsa yhden
nuoren aikuisen sitoutumisesta Jumalan työhön. Veteraanievankelista
haastoi Trans4mission08:n osallistujia olemaan osa seuraavaa herätystä
ja antamaan Jumalalle elämästään maksimin, ei minimiä.
Moses Parmarin puheen teemana oli ”God4mission – Jumala
lähetystyön puolella”. Intialainen Operaatio Mobilisaation työntekijä
muistutti, että Jumala tekee jatkuvasti työtä monin eri tavoin, myös
ihmisten suunnitelmista riippumatta. Esimerkkinä Parmar mainitsi
intialaisen kylän, jossa Jeesuksen nimeä ei ollut kuultukaan. Kylään
syntyi ensimmäinen seurakunta yhden naisen kautta, joka sai käsiinsä
kristillisen lehden ja huomasi, että opetus sairaita parantavasta
Jeesuksesta toimii myös käytännössä.
Rami Fellemon työskentelee Jerusalem Evangelistic Outreachissa,
joka toimii Israelissa arabiväestön tavoittamiseksi evankeliumilla.
Fellemon kertoi, kuinka kautta Raamatun Jumala on kutsunut ihmisiä
vaikeisiin paikkoihin olemaan siunauksena muille kansoille, ja
rohkaisi, että Jumalan suunnitelman keskipisteessä elämä saavuttaa
täyttymyksensä.
Lähetyskonffassa etsittiin käytännön vinkkejä ja vahvistusta kutsulle
Jenni Korhonen saapui Trans4missioniin Oulusta asti. Syy konffaan lähtöön oli selvä:
– Lähetystyö kiinnostaa, varsinkin kanavat islamista ja maahanmuuttajista.
Nuoriso-ohjaajaksi opiskelevan Jennin suunnitelmissa on työnsä
kautta tavoittaa Suomessa evankeliumilla erityisesti maahanmuuttajia.
Tähän työhön hän toivoo saavansa konffasta käytännön vinkkejä.
Jenni tekee jo lähetystyötä arkensa keskellä: hän on viikoittain
mukana katuevankelioinnissa kotikaupungissaan. Ulkomaille lähtöäkään
Jenni ei pidä mahdottomana.
Mikkelissä opiskelevalle Samuel Lammille lähetystyö on ollut osa
elämää pienestä pitäen. Nuori mies on varttunut Lähi-idässä, jossa
hänen vanhempansa ovat Kansanlähetyksen työssä. Jumalan valtakunnan työ
kuuluu ehdottomasti myös Samuelin tulevaisuuden suunnitelmiin.
– Olen henkilökohtaisesti kokenut Raamatun pohjalta, että
lähetystyö on suurin tehtävä, mikä meillä on. Konferenssilta odotan
uskossa kasvamista ja sitä, että Jumala osoittaisi, milloin on oikea
aika lähteä. Tahdon myös tavata muita lähetyshenkisiä nuoria.
Samuel opiskelee kansainvälistä liiketoimintaa ja kertoo
opintojensa tähtäävän siihen, että hän pääsisi hyödyntämään ammattiaan
evankeliumin työssä.
– Moniin maihin ei pääse tekemään perinteistä lähetystyötä, mutta ammatin kautta siihen on mahdollisuus.
Teksti: Sari Nuutinen
Kuvat: Andrei Frants
|