Trans4mission10

Trans4mission08 - Nuorten aikuisten lähetyskonfferenssi 24.-26.10.2008

Missio & passio
Lähetystyöhön kuuluu kärsiminen uskon tähden. Myös vainot ovat todellisuutta – joka päivä noin 500 kristittyä kuolee uskonsa vuoksi. Kanavassa tullaan ulos mukavuusvyöhykkeeltämme ja keskustellaan lähetystyöstä vainojen ja muun kärsimyksen keskellä eri näkökulmista: Miten kohtaan itseeni ja muihin kohdistuvan vainon omalla lähetyskentälläni? Miten Jumala kasvattaa minua jopa suuriin tekoihin kärsimyksen ja menetysten kautta? Miten voin auttaa vainottuja uskonveljiäni ja -sisariani eri puolilla maailmaa ja tukea heitä evankeliumin eteenpäin viemisessä?

Yli 220 miljoonaa kristittyä on vainottuna päivittäin tämän päivän maailmassa. Suurin osa heistä elää köyhissä olosuhteissa. Usein kristityiltä vainojen keskellä riistetään pois se vähäinenkin omaisuus, joka heillä on. Henkensä uhalla he ovat valmiit evankelioimaan muita, ja siksi useissa maissa, joissa kristittyjä vainotaan, seurakunta kasvaa voimakkaasti.

Länsimaissa elävät kristityt eivät usein tiedä, minkäkaltaisissa vainoissa monet kristityt elävät. Siksi informaatio ja vainoista tiedottaminen tulisi olla eräs vapaassa maailmassa elävien kristittyjen tärkeimmistä tehtävistä.

•    Mukana kanavassa: Esko M, Juhani H



Olitko mukana kanavassa ja kirjoitit muistiinpanoja?


Ota yhteys jari (ät) irrtv.fi, jotta tälle sivulle saataisiin tiivistelmä toteutuneen kanavan sisällöstä, keskustelunaiheista ja annista.



 


juhanihuotari.jpgJuhani Huotari


Juhani Huotari on Stefanus-Lähetyksen lähetysjohtaja. Hän on ollut 35 vuotta hengellisessä työssä useiden seurakuntien yhteydessä Suomessa ja ulkomailla. Juhani on liikkunut evankeliumin asialla ja seurakuntia tukemassa kymmenissä maissa, myös siellä, missä kristittyjen vainot ovat todellisuutta. 1970-luvulla hän kuljetti vuosien ajan Raamattuja Neuvostoliittoon ja työskenteli maanalaisen seurakunnan parissa. Juhani teki lähetystyötä myös Boliviassa 1984–1994 ja 2003–2007, joista jälkimmäisen työjakson aikana hän piti lähetyskoulutuksia muissakin Etelä-Amerikan maissa.